Marin tarina 

Miten minusta tuli hieroja? 

Ennen hierontatyötä työskentelin postissa. Talvella loskassa rämpiessä tuli mieleen opiskella uusi ammatti. Kuin tilauksesta näin, että www.hieronta-akatemia.com/ kouluttaa työn ohella hierojaksi, joten päätin tarttua tilaisuuteen. Ajattelin kuitenkin, että jatkan silti postissa ja työn ohella voin sitten hiukan hieroa kavereita tai sukulaisia. Olinhan minä jo hiukan hieronutkin ja pidinkin siitä, mutta harppaus yrittäjäksi tuntui liian isolta. Opettajani oli eri mieltä ja sanoi, että kyllä minun pitäisi tehdä tätä työtä kokopäiväisenä. Siitä se sitten varovasti lähti. Postissa vähennettiin työntekijöitä ja siellä oli sellainen "uusipolku"-hanke, että jos itse ottaa omasta tahdosta lopputilin saa puolen vuoden palkan. Tartuin siihen ja sanoinkin töissä, että rahojen loppuessa tulen sitten takaisin, mutta toisin kävi. Jatkoin opiskelua ja luin itseni koulutetuksi hierojaksi, joka tarkoittaa, että olen nyt terveysalan ammattilainen ja valviran rekisterissä.
 
Koulutetun hierojan pitää opiskella ja osata ihmisen anatomia, myös latinaksi. Se oli minulle iso haaste. Sain valtavasti silloin tukea rakkailta ystäviltä ja perheenjäseniltä. Ja minä tein sen ! Ensimmäistä kertaa elämässä minulla oli tutkinto. Pikkuhiljaa huomasin, että asiakkaita vain tulee koko ajan eikä minun tarvinnut palata postiin. Vuoden oltuani hierojana, tein itselle kotisivut ja otin sähköisen ajanvarausohjelman käyttöön. Nimesinkin sen "sähköiseksi sihteeriksi". Tykkään työstäni, autan mielelläni ja parasta tässä on tyytyväinen asiakas. Jos jotain asiaa en tiedä, niin otan siitä selvää. Tämä työ vei minut mennessään ja koko ajan tekee mieli opiskella lisää.
 
 

Käydyt koulutukset

Purentaongelmien hoito 2.5. -ja 7.5 2019
Hieronta-Akatemia - Mika Philman
 
Myofaskiaalisen kivun hoito 26.-27.1.2019
Verkahovi - Eetu Koivisto
 
Nukkumisergonomia asiantuntija koulutus 6.11.-7.11.2018
Original Sokos Hotel Vantaa - Markku Partinen, Jari Ylinen, Olavi Airaksinen
 
Triggerpisteiden perusteet, teoria ja hoito 27.10.2018
Verkahovi - Eetu Koivisto
 
Dry Needling Basic 1  9.2.-10.2.2018
Sataedu Kankaanpää - Juuso Mäkelä
 
Dry Needling Basic 2  18.5.-19.5.2018
Sataedu Kankaanpää - Juuso Mäkelä
 
Vauvahieronnan ohjaajakoulutus 24.-25.3.2017
Hieronta-Akatemia - Terhi Elo
 
Mobilisointitekniikat 21.-22.1.2017
Hieronta-Akatemia - Nora Seppä
 
Lymfaterapia -kurssi 30.9.-2.10.2016
Kauhajoen evankelinen opisto - Aino Kettunen
 
Lihastoimintaketjut ja Triggerpisteet 29.5.2016
Hieronta-Akatemia - Mika Philman
 
Kinesioteippauksen perusteet 24.3.2016
Hieronta-Akatemia - Mika Philman
 
Urheiluhieronta 9.1.-10.1.2016
Hieronta-Akatemia - Mika Philman
 
Hierojan ammattitutkinto valmistumispäivä 18.8.2014 - 17.2.2015
Pirkanmaan urheiluhierojakoulu - Kaisa Räisänen ja Marko Lumio
 
Hieronnan opetusohjelma 29.8.2013 - 6.6.2014
Hieronta-Akatemia - Anu Vallin
 
Yrittäjäkoulutus verkko-opiskeluna 17.3.-9.5.2014
Cimson Koulutuspalvelut - Heli Vehmas
 

Toimipiste sijaitsee osoiteessa Kunnaankatu 13 as. 19